Kysymys on nyt puolisen vuotta vanhasta omavalintaisista osista kasautetusta PC:stä, jossa on kaksi kiintolevyä. Ensimmäisellä on ollut näihin asti Windows XP Home ja toisella Ubuntu 9.04. Ubuntua olen käyttänyt runsaan vuoden lähes ainoana käyttöjärjestelmänä ja olen huomannut, etten enää tarvitse Windowsia, varsinkin kun olen opetellut winen käyttöä.
Vanhemmalla "opettelukoneella" on asennettuna mm. openSUSE 11.1, jonka käyttöä olen opetellut kuukauden päivät. Tuntuu pelaavan todella niin hienosti (mm. wine), että ajattelin asentaa sen uudemman koneen Windowsin tilalle, siis omalle levylleen.
Uskoisin, että asentaminen ei tuota vaikeuksia; Susen asennuksen osiointityökalulla poistan XP:n ja asennan Susen tilalle. Pari ongelmaa on kuitenkin odotettavissa:
1. Kuten liitekuvasta huomaan, Ubuntun käynnistyminen on kiinni W:stä. Jos nyt poistan W:n, niin Ubuntukaan ei enää käynnisty. Mutta kun asennan tilalle Susen, niin tekeekö se automaattisesti uuden käynnistyssysteemin niin, että samasta valikosta voi valita joko Ubuntun tai Suse käynnistymään? Tarkoitan todella automaattisesti, käsin ei minun taidoillani tuota asennusta tehdä.
2. Kun kone oli vielä uusi eli vuoden vaihteessa asensin toiselle kiintolevylle openSUSEn (toisella oli siis XP). Asennus onnistui muuten, mutta en saanut näytönohjaimelle sellaista ajuria, joka oli näyttänyt ruudun täytenä. Näyttöni on 21.5 tuumainen Benq, Suse suostui näyttämään vain 19 tuuman kuvaa. Näytönohjain on ASUS EN9400GT Silent/HTP/512M, jonka piirisarja on GeForce 9400GT. Tuolloin tuota näytönohjainta ei löytynyt luettelosta, johon linkataan mm. yhden klikkauksen näytönohjaimen ajurien asentamisohjeessa. Nyt siellä on tuettujen näytönohjainte joukossa Geforce 9400GT. Olisiko kysymys minun näytönohjaimestani, jolloin olisi todennäköistä, että se myös tuottaisi täyden kuvan näytölleni.
Todettakoon, että Ubuntussa ajurin voi asentaa suoraan valikosta ja toimii erinomaisesti.
Olisi tärkeää, että Susen voisi asentaa niin että Ubuntu säilyisi.