Tähänastiset kokemukset 10.3:sesta ovat varsin hyvät. Edellisen 10.2 version kanssa paketinhallinta Yastin kautta oli aivan liian hidas, ja käytin smartia. Nyt tuntuisi homma pelaavan kiitettävästi myös Yastilla ja iso plussa on myös, että suosituimmat repositoryt löytyvät Yastista suoraan, eikä osoitteita tarvitse enää sinne itse kirjoitella.
Toisen testikoneen RTL8185-piiriin perustuva wlan-sovitin ei tosin tunnistunut. Hain ajurit realtekin sivuilta, mutta ne eivät suostuneet ainakaan vielä asentumaan. Toki on jo ko. kortille olemassa jonkinlainen open source -ajurikin. Aika näyttää, saako tuon suht pienellä vaivalla toimimaan.
Thinkpadin kanssa 10.2:sessa oli satunnaisia jumiutumisongelmia, vaikka 10.1 toimi täysin ongelmitta. 10.3:sta en ole vielä siis kannettavaan asentanut, mutta toiveet ovat korkealla, ettei ongelmia tämän version kanssa tulisi.