Toi Firefoxin Flash herja on muuten aika mielenkiintoinen. Tuntuu nimittäin siltä, että Firefoxilla on tieto Flashin päivityksestä jo etukäteen. Linuxissa ymmärtäisin tuon herjan ja päivityksen eron, sillä täällä ei koskaan tiedä koska paketinhallintaan päivittyy uusin versio. Mutta kun Mackissä Firefoxsi alkoi tuota herjaa heittelemään niin Adoben sivuilla ei vielä ollut edes koko päivitystä. Vasta seuraavana päivänä se oli sitten saatavilla.
Onko jollain kokemusta meneekö hyppäämällä pari versiota läpi 11,2->13,2? Vai suosiolla 13,1 (kunnes bugit poistuu 13,2)?
Itse en enään lähtisi tuota noin isoa versio hyppyä tekemään. Olen sen pari kertaa tehnyt ja molemmilla kerroilla asennus kyllä onnistui, mutta kaikennäköistä pientä säätämistä olikin sitten koko rahan edestä.
Mieluummin kotikansio talteen ja puhdas asennus niin pääsee helpommalla.
En ole edes ihan varma, että kannattaako uudelleen asentaessa käyttää ollenkaan vanhaa home osiota, sillä silloin noi vanhan asennuksen henkilökohtaiset asennustiedoston jäävät sinne Homelle käyttöön ja sekin voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä. Itse ehkä tällä hetkellä kopioisin tuon Homen talteen (muista myös sitten kopioida ne piilotiedostot) ja jyräisin suosiolla sen sitten asennuksen aikana puhtaaksi ja palauttelisin sitten asennuksen jälkeen ne tiedoston takaisin sieltä varmuuskopiolta joita tarvitsisin.
Itselläni on muuten kanssa vielä tässä koneessa 13,1 asennettuna. Itse en kylläkään pelkää 13.2:sen bugisuutta. Sitä vaan tulee vanhemmiten näköjään laiskaksi ja luulenkin, että itse päivitän oman koneeni vasta sitten kun joku tarvitsemani ohjelma ei enään toimi tässä kunnolla.