Siis näytönohjainhan asentuu hiirtä klikkaamalla yastissa.
Näköjään onnistui Suse 10.2:ssa ikivanhan nVidia/GeForce MX:n kanssa, joskin ohje nVidialta neuvoi tekemään lisäksi Linuxen kaatavan turhan tempun. Aikaisempi SLED10 nVidia 6200:n asennus toisella koneella tuotti tosi pitkän kärsimystarinan, joka on kerrottu näilläkin sivuilla. Ei siis pelkkää Yastin naputtelua. Siksi suhtaudun tulevaisuuteen synkeästi, sillä sama 6200 pitäisi saada toimimaan Suse 10.2:n kanssa. Yritän kun tulee sopivan uhkarohkea mieliala.
Hankalinta Linuxissa on saada yleiskäsitystä mitä tapahtuu ja mitä pitäisi tapahtua. Yleensä asennusvaiheessa distrosta löytyy ohjaus näytölle. Ei aina, sillä mm. Ubuntu 5.jotain onnistui juuttumaan siinä 6200 koneessa ja nyt Ubuntu 6.10 tässä "ikivanha nVidia"-koneessa. Distron ajuri ei tue esimerkiksi 3D kiihdytystä puhumattakaan siitä, että tehokkaassa koneessa saisi uudet ja kehutut Linux-herkut näkymään.
Tarvitaan ajuri piirin valmistajalta esimerkiksi nVidialta. Sehän löytyy Netistä. Filosofia Linuxissa edellyttää yleensä asennettavan kaman hakemista määritellystä lähteestä eli reposta. Yast ja muut muka helpot apuvälineet eivät jostain syystä tunne juuri sitä lähdettä, jota tarvitsisi. Ainakin minulle osoitteen löytäminen on ongelmallista. Googlella kyllä löytyy helposti valmistajan nettisivut ja sieltä Linux-osasto, jos on. Siellä saattaa olla ohjeet jotka joskus toimii, yleensä ei, siis oman kokemukseni mukaan. Jotenkin sitten ohjain pitäisi saada käyttöön. Sehän on ohjelma, joten sen pitänee kääntyä kernelin moduliksi. Tähän tarvitaan tieto kernelin versiosta.
sax2 antaa mahdollisuuden konfiguroida ohjainta, esimerkiksi kieltää sitä lähettämästä LCD-näytölle liian korkeita frekvenssejä. Ilmeisesti jotkut näytönohjaimet osaavat asennusvauheessa kirjoitella xorg.conffiin ja siten sax2:n käynnistämistä ei tarvita.
Kaikki edellä kerrottu tapahtuu oikein vain jos joka vaihe on täsmälleen oikein tehty ja systeemiin ei tule sattumalta häiriötä ja kaikki hardiskama on kunnossa.
Kuvaukseni edellä näytönohjaimen asentamisesta perustui epätoivoiseen lueskeluun ja mietiskelyyn. Kertokaa, missä meni vikaan
työpöydän/teeman muokkaaminen on winblowsissa huomattavasti hankalampaa kuin Linuksissa. Tarvitset lähes joka asiaan kolmannen osapuolen softan, joka yleensä on maksullinen. Ja iso osa niistä toimii vielä huonosti.
Totta, mutta Bill ja kumppanit ovat huolella harkiten luoneet yhtenäisen käyttöympäristön. Miksi ja millä lihaksilla sitä pitäisi muuttaa?
Windows on kuin T34-hyökkäysvaunu. Erinomainen ase, vaikka ei ollut yhtä mukava käyttää eikä sisältänyt samoja hienouksia kuin saksalaisten ja amerikkalaisten tankit.