Kirjoittaja Aihe: suse jäätyy  (Luettu 7993 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jondeli

  • Vieras
suse jäätyy
« : 01.03.2009 - klo:10:36 »
Hei,

minulla on muutama ongelma suse 11.1 kanssa.

1) Aina silloin tällöin koko Suse jäätyy aivan kokonaan, mikään ei liiku ja mitään ei voi tehdä muuta kuin käynnistää kone uudestaan päävirtakytkimestä, ensin epäilin että kyseessä on ylikuumeneminen, mutta ostin tuollaisen Zalmanin läppäri coolerin niin lämmöt tipahtivat. Tosin jäätyminenkin harveni, mutta silti sitä esiintyy joskus. Käytössä on KDE4.2, vanhemman version kanssa tätä esiintyi huomattavasti useammin.

2) Kerran kone jäätyi ja jouduin käynnistää virtanapista uudestaan, niin kun suse käynnistyi oli KDE palannut oletusasetuksiin (ilmeisesti), kun työpöytä oli muuttunut kokonaan, ei enää ollut omia widgettejä siinä ja taustakuva vaihtunut, myös paneeli oli muuttunut erilaiseksi. Kun tämä ongelma esiintyi alkoi myös seuraava, eli kodekit ovat sekaisin, en saa enää amarokilla kuunneltua mitään mp3 tiedostoa vaan sanoo vain että "**** väittää että ei osaa toistaa mp3:sta" **** oli siis jokin engine mitä amarok käytti ja koitin vaihtaa sen xine-engineen, mutta ei vaikutusta. Amarok on asennettu uudestaan ja kodekit myös, nyt viimeiseksi 1-click installilla. Kerran sain yhden biisin soimaan, mutta kun koitin seuraavaa ei onnistunut ja enää ei toistunut se äskeinenkään kappale.Videotkaan ei näytä toistuvan kunnolla, kun aivan kuin olisi kelaus päällä kun hyppii 5min pätkiä, kuvaa ei näy eikä ääntä kuulu.

Näihin ongelmiin olisi kiva saada apua. Käyttis on siis opensuse 11.1 64bit ja KDE4.2. kone on HP dv6295eu läppäri, jossa on amd Turion64 prossu

Poissa jmp

  • openSUSE Member
  • *
  • Viestejä: 4553
  • Sukupuoli: Mies
    • openSUSEa suomeksi
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #1 : 01.03.2009 - klo:10:57 »
1) Aina silloin tällöin koko Suse jäätyy aivan kokonaan, mikään ei liiku ja mitään ei voi tehdä muuta kuin käynnistää kone uudestaan päävirtakytkimestä, ensin epäilin että kyseessä on ylikuumeneminen, mutta ostin tuollaisen Zalmanin läppäri coolerin niin lämmöt tipahtivat. Tosin jäätyminenkin harveni, mutta silti sitä esiintyy joskus. Käytössä on KDE4.2, vanhemman version kanssa tätä esiintyi huomattavasti useammin.

Avaa konsoli ja komenna top ja seuraa mitä koneessa tapahtuu.

Lainaus
2) Kerran kone jäätyi ja jouduin käynnistää virtanapista uudestaan, niin kun suse käynnistyi oli KDE palannut oletusasetuksiin (ilmeisesti), kun työpöytä oli muuttunut kokonaan, ei enää ollut omia widgettejä siinä ja taustakuva vaihtunut, myös paneeli oli muuttunut erilaiseksi.

Koodia: [Valitse]
rm .kde4/share/config/plasma*
Lainaus
Kun tämä ongelma esiintyi alkoi myös seuraava, eli kodekit ovat sekaisin, en saa enää amarokilla kuunneltua mitään mp3 tiedostoa vaan sanoo vain että "**** väittää että ei osaa toistaa mp3:sta" **** oli siis jokin engine mitä amarok käytti ja koitin vaihtaa sen xine-engineen, mutta ei vaikutusta. Amarok on asennettu uudestaan ja kodekit myös, nyt viimeiseksi 1-click installilla. Kerran sain yhden biisin soimaan, mutta kun koitin seuraavaa ei onnistunut ja enää ei toistunut se äskeinenkään kappale.Videotkaan ei näytä toistuvan kunnolla, kun aivan kuin olisi kelaus päällä kun hyppii 5min pätkiä, kuvaa ei näy eikä ääntä kuulu.

Yksi vaihtoehto on tarkistaa muistitestillä, ettei muisteissa ole ongelmaa.
Ja muistakaa pitää hauskaa ;)

openSUSE Tumbleweed (x86_64)

Jondeli

  • Vieras
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #2 : 01.03.2009 - klo:11:05 »
Jostain kumman syystä mp3:set rupesivat toimimaan. En tiedä mitä tein, kun en tehnyt mitään. 2 päivää ovat olleet toimimattomat ja yhtäkkiä alkoivat toimimaan.

mites toi top- juttu sitten kun kone jäätyy niin enhän pääse siihen käsiksi enää?

Poissa jmp

  • openSUSE Member
  • *
  • Viestejä: 4553
  • Sukupuoli: Mies
    • openSUSEa suomeksi
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #3 : 01.03.2009 - klo:11:15 »
Avaa kyseinen komento konsoliin, ja pienennä ikkuna niin että se ei pahemmin häiritse normaalia käyttöä.
Muokkkaa ikkunan asetusta siten että valitset Pidä muiden ikkunoiden yläpuolella kun kone seuraavan kerran jäätyy niin näet ehkä siitä mikä prosessi aiheutti jäätymisen.

Voit tietysti tarkistaa /var/log/messages-tiedostosta tapahtuiko jotain merkittävää edellisen jäätymisen aikoihin.
Ja muistakaa pitää hauskaa ;)

openSUSE Tumbleweed (x86_64)

guest717

  • Vieras
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #4 : 01.03.2009 - klo:17:49 »
Meikäläisellä jääty ubuntu,suse,fedora, syynä oli bios. Päivitin se alaspäin toimivaan versioon niin loppu jäätyminen, eli kannattaa tarkastaa googelin haulla onko bios yhteensopivat. Niin ja koneen saa buutattua ctrl+alt+prt sc ja kirjoittamalla reisub noi näppäimet pohjassa,jos vai näppäimistö toimii.

Jondeli

  • Vieras
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #5 : 02.03.2009 - klo:08:01 »
Meikäläisellä jääty ubuntu,suse,fedora, syynä oli bios. Päivitin se alaspäin toimivaan versioon niin loppu jäätyminen, eli kannattaa tarkastaa googelin haulla onko bios yhteensopivat. Niin ja koneen saa buutattua ctrl+alt+prt sc ja kirjoittamalla reisub noi näppäimet pohjassa,jos vai näppäimistö toimii.

Bios on HP:n ilmeisesti uusin tuohon läppäriin. Ja ollut siinä jonku vuoden jo ja Ubuntu toimi ilman jäätymistä ja samoin muistaakseni toimi OpenSUSE Gnomella, mutta gnomesta en tykännyt niin siksi käytän KDE:tä. pitää kokeilla tuota näppäinyhdistelmää, mutta ainakaan caps lock ei mene päälle kun jäätyy tai ainakaan sen valo ei syty.

Poissa jmp

  • openSUSE Member
  • *
  • Viestejä: 4553
  • Sukupuoli: Mies
    • openSUSEa suomeksi
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #6 : 02.03.2009 - klo:08:44 »
Edelleen kiinnostaisi mitä /var/log/messages-tiedostoon on tulostunut tuon jäätymisen aikoihin.
Oma veikkaukseni on kuitenkin se että ongelman aiheuttaa nvidian ajuri, koska muutakaan tietoa ei ole.
Ja muistakaa pitää hauskaa ;)

openSUSE Tumbleweed (x86_64)

Jondeli

  • Vieras
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #7 : 02.03.2009 - klo:16:34 »
Yritän sen login saada. Mutta jäätyminen tapahtuu 1-5 kertaa vrk niin yleensä se tapahtuu juuri silloin, kun konsoli ei jostain syystä ole päällimmäisenä.

sitten ilmeni tällläinen mukava ongelma. Eli Plasma "hajosi". liitteenä kuva minkä virheen antaa ja siis plasma ei käynnisty ollenkaan, eli ei näy paneelia sun muita.

Poissa jmp

  • openSUSE Member
  • *
  • Viestejä: 4553
  • Sukupuoli: Mies
    • openSUSEa suomeksi
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #8 : 02.03.2009 - klo:16:51 »
Kokeile muuttaa /etc/X11/xorg.conf-tiedostoon nvidian tilalle nv

Eli siis:

Driver "nvidia" > Driver "nv"
Ja muistakaa pitää hauskaa ;)

openSUSE Tumbleweed (x86_64)

Jondeli

  • Vieras
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #9 : 03.03.2009 - klo:08:09 »
Taitaa olla helpoin, että ottaa susen uudelleenasennuksen. Asensin Gnomen ja kone jäätyi ja kun käynnistin uudestaan virtanapista niin Gnomekin oli "rikki" eli ei ollut ollenkaan sitä "tietokone" valikkoa vasemmassa alalaidassa, paneeli tosin kyllä näkyi.

Katsotaan onko mitään apua. Ubuntun aikoihin tätä ongelmaa ei ollut eli joko vika on susessa/sen asennuksessa/olen itse rikkonut jotain tai sitten fyysistä vikaa koneessa. Windowsin puolella en kauaa ikinä ole mutta sillä puolella ongelmaa ei ole esiintynyt siinä ajassa mitä sielä olen ollut.

Kun kone jäätyy niin tuulettimet alkavat puhaltaa täysillä, vaikka sitä ennen ne ovat olleet ihan hiljaa ja lämmöt ovat jossain 40-50 paikkeilla.

Poissa jmp

  • openSUSE Member
  • *
  • Viestejä: 4553
  • Sukupuoli: Mies
    • openSUSEa suomeksi
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #10 : 03.03.2009 - klo:08:12 »
Kokeilitko tuota nv-ajuria?
Ja muistakaa pitää hauskaa ;)

openSUSE Tumbleweed (x86_64)

Jondeli

  • Vieras
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #11 : 03.03.2009 - klo:08:13 »
Kokeilitko tuota nv-ajuria?


Löysin sen tuosta tiedostosta sen oikean kohdan, mutta kun graafisessa tilassa sen avasin niin ei antanut tehdä muutoksia kun en ollut root ja en sitä graafisesti osaa roottina käynnistää ja konsolissa sain auki ja muutettua, mutta en osannut tallentaa sitä. ja sain sen auki näin "edit xorg.config", su:na.

Poissa jmp

  • openSUSE Member
  • *
  • Viestejä: 4553
  • Sukupuoli: Mies
    • openSUSEa suomeksi
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #12 : 03.03.2009 - klo:08:20 »
Koodia: [Valitse]
su -c 'kate /etc/X11/xorg.conf'

tai sitten käytä sudoa (jos ohjelmaa kate ei ole asennettu, niin kokeile sen tilalla ohjelmaa kwrite)
Ja muistakaa pitää hauskaa ;)

openSUSE Tumbleweed (x86_64)

Jondeli

  • Vieras
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #13 : 03.03.2009 - klo:08:23 »
Koodia: [Valitse]
su -c 'kate /etc/X11/xorg.conf'

tai sitten käytä sudoa (jos ohjelmaa kate ei ole asennettu, niin kokeile sen tilalla ohjelmaa kwrite)

Kokeilen töiden jälkeen, kiitoksia ohjeista!

Jondeli

  • Vieras
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #14 : 04.03.2009 - klo:08:10 »
Eli asensin uudestaan koko susen, koska kun vaihdoin nvidia -> nv niin ei enää käynnistynyt koko graafinen tila. Nyt on Gnome ja puhdas opensuse niin ainakaan eilen illalla ei ainakaan jäätynyt kertaakaan, mutta katsotaan.

Poissa jmp

  • openSUSE Member
  • *
  • Viestejä: 4553
  • Sukupuoli: Mies
    • openSUSEa suomeksi
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #15 : 04.03.2009 - klo:08:32 »
Eli asensin uudestaan koko susen, koska kun vaihdoin nvidia -> nv niin ei enää käynnistynyt koko graafinen tila. Nyt on Gnome ja puhdas opensuse niin ainakaan eilen illalla ei ainakaan jäätynyt kertaakaan, mutta katsotaan.

Tuo kommenttisi kyllä tukee sitä ajatusta että kyseessä oli nvidia-ajurin ongelma. 
Ja muistakaa pitää hauskaa ;)

openSUSE Tumbleweed (x86_64)

guest158

  • Vieras
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #16 : 04.03.2009 - klo:10:01 »
Höh - olipas kumma ohje kirjoittaa confi-tiedostoon nv nvidian sijaan, se kun viittaa vallan toiseen (=eri) näytönohjaimen ajuriin kuin nvidia... ilman etä ajuria vaihdetaan...

Mulla on työkoneessani myös integroitu nVidian näytönohjain (7050) ja se toimii hyvin nVidian GO1-ajurilla ~173.xxx xxx vai liekö 177.xxx.xxx Uutta tai uudenpaa GO2 (180.xxx) en juuri sekoilemismahdollisuuden vuoksi ole vielä rohjennut kokeilla ja kysyjän kokeilukaan ei juuri innosta riskeeraamaan ennen ensi kesän työ-taukoa

Poissa jmp

  • openSUSE Member
  • *
  • Viestejä: 4553
  • Sukupuoli: Mies
    • openSUSEa suomeksi
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #17 : 04.03.2009 - klo:10:15 »
Höh - olipas kumma ohje kirjoittaa confi-tiedostoon nv nvidian sijaan, se kun viittaa vallan toiseen (=eri) näytönohjaimen ajuriin kuin nvidia... ilman etä ajuria vaihdetaan...

Ajuri on mukana jakelussa, ja se toimii lähes aina riippumatta tilanteesta.
nv on vapaa 2D ajuri nvidian piirisarjallisille korteille. 3D tehosteet eivät toimi.

Kun olet asentanut nvidian suljetun ajurin, voit korvata tuon nv:n nvidialla. Ei sitä sen kummemmin tarvitse määrittää.
Sama juttu toisin päin.

Lainaus
Mulla on työkoneessani myös integroitu nVidian näytönohjain (7050) ja se toimii hyvin nVidian GO1-ajurilla ~173.xxx xxx vai liekö 177.xxx.xxx Uutta tai uudenpaa GO2 (180.xxx) en juuri sekoilemismahdollisuuden vuoksi ole vielä rohjennut kokeilla ja kysyjän kokeilukaan ei juuri innosta riskeeraamaan ennen ensi kesän työ-taukoa

Tuo nv-ajuri on paras vaihtoehto (en ole selvillä nouveau-ajurin tilasta) jos nvidian suljettu ajuri bugaa.
Ja muistakaa pitää hauskaa ;)

openSUSE Tumbleweed (x86_64)

Jondeli

  • Vieras
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #18 : 04.03.2009 - klo:22:05 »
Ensiksi nyt on koko päivän kone ollut päällä ilman että on jäätynyt kertaakaan!

Toiseksi, yritän asentaa Delugen uusinta versiota (1.1.3) sourcesta koska yast:ista löytää vain 1.1.0:n.

Menen konsolissa delugen kansioon minkä siis purin paketista ja kun kirjoitan

Koodia: [Valitse]
python setup.py build
tulee seuraava lopuksi gcc: error trying to exec 'cc1plus': execvp: Tiedostoa tai hakemistoa ei ole
error: command 'gcc' failed with exit status 1

sama ongelma on kun yritän asentaa gdeskletsiä (./autogen.sh) niin tulee

Running intltoolize...
Running aclocal-1.10...
aclocal-1.10: couldn't open directory `macros': Tiedostoa tai hakemistoa ei ole

mitenköhän nuo saisi toimimaan

Poissa jmp

  • openSUSE Member
  • *
  • Viestejä: 4553
  • Sukupuoli: Mies
    • openSUSEa suomeksi
Vs: suse jäätyy
« Vastaus #19 : 04.03.2009 - klo:22:21 »
Ensiksi nyt on koko päivän kone ollut päällä ilman että on jäätynyt kertaakaan!

Toiseksi, yritän asentaa Delugen uusinta versiota (1.1.3) sourcesta koska yast:ista löytää vain 1.1.0:n.

http://packages.opensuse-community.org/index.jsp?distro=openSUSE_111&searchTerm=Deluge

Lainaus
sama ongelma on kun yritän asentaa gdeskletsiä (./autogen.sh) niin tulee

Running intltoolize...
Running aclocal-1.10...
aclocal-1.10: couldn't open directory `macros': Tiedostoa tai hakemistoa ei ole

mitenköhän nuo saisi toimimaan

http://packages.opensuse-community.org/index.jsp?distro=openSUSE_111&searchTerm=gdesklets
Ja muistakaa pitää hauskaa ;)

openSUSE Tumbleweed (x86_64)